Rahapoliittinen valta vaatii demokraattista oikeutusta

Euroopan talouskriisi on romuttanut monta viattomuuden ja optimismin pilvilinnaa, jotka hallitsivat maanosan lihavien vuosien ilmapiiriä. Eräs keskeinen särkynyt myytti on kuitenkin jäänyt turhan vähälle huomiolle: ajatus siitä, että rahan luominen talouteen ei olisi poliittinen kysymys eli arvo- ja intressiristiriitojen ilmentymä.

*****

Eurojärjestelmää perustettaessa elettiin huomattavan markkina-optimismin aikaa. Tuolloin oli myös voimissaan usko siihen, että taloudessa voitaisiin määritellä ”oikea” liikkeellä olevan rahan määrä. Tämän uskon pohjalta keskuspankkitoiminta voitiin ja haluttiin ajatella potentiaalisesti neutraalina virkamiesoperaationa.

Rahaliiton perustaksi otettiinkin poliittisesta ohjauksesta eristetty itsenäinen keskuspankki, joka ei myöskään voisi rahoittaa valtioita suoraan. Ajatuksena oli se, että Keskuspankin teknokraattiset virkamiehet ainoastaan fasilitoisivat taloutta ohjaamalla rahapolitiikkaa niin, että inflaatio pysyisi matalana.

Kuitenkin kun määritellään ehtoja, joilla rahaa syntyy talouteen, tehdään aina poliittisia valintoja. Eurojärjestelmässä keskeiset valinnat tehtiin jo rakenteissa.

Valtioiden suoran keskuspankkirahoituksen kielto heijasteli epäluuloa vaaleilla valittuja poliitikkoja kohtaan. Keskuspankkirahoituksen mahdollisuus olisi rauhoittanut valtioiden velkakirjojen ostajia ja näin laskenut valtioiden korkokustannuksia. Valtion heikompi hallinta omaan rahoitukseensa oltiin kuitenkin valmiita hyväksymään, koska suurempana pahana pidettiin poliitikkojen mahdollisuutta kuluttaa holtittomasti.

Myös päätös keskittyä hintavakauden ylläpitämiseen oli läpeensä poliittinen. Normaalisti ajatellaan, että rahapolitiikassa tehdään valintoja työllisyyttä korostavan ja hintavakautta korostavan linjan välillä. Mahdollisuus painottaa työllisyyttä siis suljettiin eurojärjestelmässä pois.

*****

Euroopan talouskriisin myötä keskuspankin poliittinen rooli on korostunut entisestään joka käänteessä. EKP:sta on tullut mahdollisesti Euroopan tärkein vallankäyttäjä.

Ensin jouduttiin tilanteeseen, jossa vain EKP:n poikkeustoimet – lupaus ostaa valtioiden velkakirjoja periaatteessa rajatta – estivät talouskriisin eskaloitumisen pois hallinnasta. EKP mahdollisesti rikkoi mandaattiaan, mutta romahdukselta vältyttiin.

Viimeisimmässä vaiheessa EKP on näyttänyt Kreikalle, että se pystyy tuhoamaan maan taloudellisesti, ellei maan hallitus ole halukas tottelemaan sitä – tässä tapauksessa noudattamaan valittua talouslinjaa.

Keskuspankki teki ensin Kreikan riippuvaiseksi hätärahoituksesta muuttamalla Kreikan valtion velkakirjojen asemaa vakuuksina. Kriisin viime vaiheissa se on pitänyt hätärahoitusta niin matalalla tasolla, että Kreikassa jouduttiin rajoittamaan käteisen nostoja. Vaikka EKP vetosi sääntöihin, oli kyseessä pohjimmiltaan poliittinen kiristys. Samat säännöt joustivat vielä edellisen hallituksen aikana.

EKP:sta on näin kriisin myötä entistä voimakkaampi vallankäyttäjä, joka edistää yhtä talouspoliittista linjaa eli talouskuria. Kyse ei ole vain Kreikasta, vaan myös signaalin lähettämisestä kaikille euromaille.

Asetelma on demokratian kannalta absurdi. Vertailun vuoksi voi ajatella tilannetta, jossa Suomen Pankki voisi sanoa Suomen hallitukselle, että joko tottelette meitä tai tuhoudutte. Tällaisessa tilanteessa emme kysyisi, miten keskuspankkia voisi miellyttää, vaan kysyisimme, miten tällaiseen järjettömyyteen on jouduttu.

*****

Rahan luomisen poliittisuus ei siis ole kadonnut mihinkään, mutta keskeinen osa poliittista valtaa on siirretty pois vaaleilla valituilta päättäjiltä. Ironista kyllä, rahaliiton luonut Maastrichtin sopimus korosti EU:n demokraattisen oikeutuksen vahvistamista. Periaate on sen jälkeen heitetty käytännössä roskakoriin.

Tämän vallansiirron peruuttaminen on yksi Euroopan myönteisen tulevaisuuden keskeinen osatekijä – mikäli myönteinen tulevaisuus on tullakseen. Rahahanojen päällä istumiseen liittyvään valta-asemaan tulisi aina olla demokraattinen mandaatti.

*****

Talouskriisin aikana monet yksittäiset kansalaisryhmät ja kunnat ovat myös lähteneet luomaan omia rahajärjestelmiään, kuten aikapankkeja ja pienimuotoisia paikallisrahajärjestelmiä. Tällaiset kokeilut vahvistavat paikallistalouksia ja yhteisöllisyyttä. Ne eivät muuta Euroopan talouden suuntaa, mutta osoittavat, että rahajärjestelmän sisäänrakennetut arvot määräävät aina talouden rakenteita.

Parhaimmillaan rahan demokraattinen oikeutus lisääntyy makro- ja mikrotasolla yhtä aikaa.

Julkaistu Kalevassa vieraskynä-artikkelina 20.7.2015

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s