Kehityspolitiikan aika

Monia kehityspolitiikan toimijoita huolestuttaa kehitysrahoituksen tulevaisuus. Ovathan maan uutta hallitusta muodostamassa puolueet, jotka – nyt kieli keskelle suuta – eivät ole yleensä pitäneet kehitysapua keskeisenä prioriteettina.

Selvältä vaikuttaakin, että kehitysyhteistyöstä pyritään leikkaamaan. Todennäköisesti 0,7-tavoite sysätään syrjään ja varsinaisen kehitysyhteistyön rahoituksesta höylätään pikku hiljaa sata tai pari sataa miljoonaa.

Tämä saa oletettavasti kehitysyhteistyön kentän kokoamaan rivejään jälleen kerran määrärahakamppailuun. Hyvä niin. Mutta silti: juuri tällä hetkellä olisi tärkeää kohdistaa katsetta pois määrärahoista ja keskittyä kehityspolitiikkaan politiikkana.

*****

”Kehityspolitiikasta” puhumiseen on totuteltu vuosituhannen alusta lähtien. Samalla tutuksi on tullut ”koherenssin” käsite. Yksinkertainen ja moneen kertaan toistettu ajatus on, että kehitysyhteistyö on tehotonta, jos muiden politiikkasektoreiden toimet tuhoavat sen tuloksia. Pitkään koherenssipuhe pyöri lähinnä kauppapolitiikan ympärillä.

Koska tähän puheeseen ja sen vähäisiin käytännön seurauksiin jo totuttu, emme ole täysin huomanneet, että aivan viime vuosina kehityspolitiikasta on tullut paljon entistä tärkeämpää. Nimenomaan siis politiikkana, jossa pelissä ovat poliittiset ideologiat ja yhteiskunnalliset valtasuhteet.

Tähän on kaksi syytä.

*****

Ensinnäkin kansainvälinen varjotalous on noussut virallisen päätöksenteon agendalle. Viime vuosikymmenen alussa veroparatiisitalouden torjunta kiinnosti Suomessa noin kolmea valtiotieteiden ylioppilasta Telakan nurkkapöydässä. Tämän vuosikymmenen alussa se kirjoitettiin hallitusohjelmaan. Kehityspolitiikka ei ole ollut tähän osaton: kehitysmaiden valtavat veronmenetykset ovat tuoneet maakohtaisen kirjanpidon kaltaiset aloitteet pikku hiljaa osaksi koherenssipuhetta.

Lisäksi yksityissektorin rooli kehityspolitiikassa kasvaa koko ajan, ja asian poliittiseen ulottuvuuteen on pakko ottaa kantaa. Kyse on siitä, mitä ”yksityissektorin osallistaminen kehityspolitiikan toteuttamiseen” tarkoittaa. Tarkoittaako se uusia tuki-instrumentteja yrityksille? Vai sitovia keinoja, joilla varmistetaan että suomalaisyritysten alihankintaketjuissa noudatetaan työelämän oikeuksia ja muita perusoikeuksia?

Tilanne on aktivoinut elinkeinoelämän etujärjestöt. Ne puolustavat hyvin aktiivisesti suuryritysten mahdollisuutta valita tosiasiallinen veroasteensa sisäisten kirjanpitotemppujen avulla. Lisäksi ne lobbaavat kaikkea sellaista yritysvastuuta vastaan, jonka lähtökohtana ei ole vapaaehtoisuus. Toinen osapuoli on jäämässä alakynteen, mutta lopputulos on auki.

Kysymys siitä, miten valtioiden ja kansainvälisten yritysten suhteet tulisi järjestää, on tullut kehityspolitiikan ytimeen.

*****

Toinen syy liittyy uusiin globaaleihin kehitystavoitteisiin, ”post-mdg-tavoitteisiin”. Niiden eräs uutuus on siinä – jos ne eivät nyt täysin vesity – että tavoitteita kirjataan myös rikkaille maille. Tänä vuonna vanhentuvia vuosituhattavoitteitahan on kritisoitu pelkkään köyhyyteen fokusoimisesta eriarvoisuuden sijaan.

Post-mdg-tavoitteiden tämän hetkisissä luonnoksissa puhutaan esimerkiksi rikkaiden ja köyhien maiden välisen taloudellisen kuilun kaventamisesta, ja mikä vieläkin olennaisempaa, kulutuksen rakenteiden muuttamisesta kestäväksi globaalilla tasolla.

Tämä on suuri muutos kehityspoliittisessa ajattelussa, jota olemme tottuneet jäsentämään kehitysinterventioina. Nyt huomio kiinnittyy eriarvoisuuteen ja omaan elämäntapaamme.

*****

Nämä muutokset sähköistävät kehityspolitiikkaa: syntyy todellisia ristiriitoja siitä, minkälaisia velvollisuuksia ja kenelle kehityspoliittiset tavoitteet ja koherenssi implikoivat. Kyse ei ole enää pelkästään ulospäin suuntautuvien hankkeiden kohteiden valikoinnista vaan siitä, uskalletaanko koherenssi viedä loppuun asti ekologian ja kansainvälisen yritystalouden kentillä.

Tämä on kehityspolitiikan ydinkysymys tulevalle hallituskaudelle. Ja todellinen huolenaihe on, että uusilta hallituspuolueilta kuuluneet linjaukset vetävät juuri näissä kysymyksissä huolestuttavaan suuntaan. Näköpiirissä on dystooppinen Suomi, jossa kestävän kehityksen tavoitteiden painoarvo pienenee, ja jossa ei löydy halua luoda yrityksille sitovia velvoitteita reiluun verojenmaksuun ja perusoikeuksien kunnioittamiseen maailmalla.

Jos tämä pyörä kääntyisi toiseen suuntaan, määrärahojen lasku ei paljon jaksaisi harmittaa.

Julkaistu kepa.fi -sivuston kolumnina 26.5.2015

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s