Unelmia ja editointihommia

Tunsin Jyrin oikeastaan aina. Tapasimme (kuulemma) ensimmäisen kerran hiekkalaatikolla 1970-luvulla. Parikymmentä vuotta myöhemmin Jyri alkoi tulla vastaan erilaisissa aktivistijutuissa.

Kun ensimmäinen lapseni syntyi, poistuin kolmen viikon isyysvapaan aikana kotipiiristä kerran. Kävin silloin kahvilla Jyrin kanssa. Jyri kertoi suunnitelmistaan matkustaa Meksikoon ja houkutteli minua mukaan. Sanoin että muuten miksi ei, mutta elämäntilanne ei nyt anna myöten. Kun toinen lapseni syntyi kaksi vuotta myöhemmin, sain isyysvapaan aikana kuulla suru-uutisen Meksikosta. Tämän oudon ajoituksen vuoksi minun on edelleen työläistä ajatella lapsiani vastasyntyneinä ilman, että Jyri tulee mieleen.

On ihmisiä, joihin täytyy olla yhteydessä ja ihmisiä, jotka jostain syystä tuntuvat aina kävelevän vastaan. Jyri kuului jälkimmäisiin. Kuitenkin vaikka hän tuntui olevan oudosti aina läsnä ja osallistuimme samoihin lukupiireihin ja aktivistireissuihin, teimme vain yhden varsinaisen yhteistyöprojektin. Sen nimi oli ”Ekologinen velka”.

*****

Olin Maan Ystävien talouskampanjan kokouksessa jossain Tampereen lähistöllä. Vuoden täytyi olla 2007. MY:n talouskampanja oli ollut vuosituhannen taitteen globalisaatiokritiikin eturivin toimija: kampanjan piiristä nousi ensimmäisenä kritiikki WTO-sopimuksia, MAIta, ja suomalaisfirmojen toimintaa kehitysmaissa kohtaan. Tuossa kokouksessa mietittiin hieman hiipuneen toiminnan elävöittämistä. Uusi Tuuli ry:n/Estelle-laivan delegaatio ilmaantui paikalle ja halusi tehdä yhteistyötä. Jyri puhui eniten, selittäen lähinnä sitä, miten valtavasti väkeä Estellen kuvioissa oli mukana. Yritin saada Jyristä irti, minkälaisia ajatuksia hänellä oli – toimintaideoita tai muuta, mutta hän suhtautui asiaan kunnon anarkistin tavoin: ”laiva on tila tehdä sellaista toimintaa kuin haluaa”.

Sisältöjä siis tarvittiin. Heitin keskusteluun pohjaksi ”ekologisen velan” käsitteen. Käsite oli pyörinyt eri marginaalikeskusteluissa jo kauan. Ajatuksena on käsitteellistää taloutta niin, että Etelän resurssien keinotekoinen halpuus ja vuosisataisen riiston historia tulisivat huomioiduiksi, käydä kamppailua ”velka” -sanan moraalisesta merkityksestä ja puhua taloudesta rajallisella planeetalla. Uuden Tuulen jengi piti ideaa hyvänä, ja niin päädyttiin lopulta puuhaamaan Ekologinen velka -hanketta. Ajatuksena oli tiedottaa ylikuluttavan elämäntavan ja Etelän ympäristövahinkojen yhteyksistä sekä siitä, miten vallitseva maailmantalousjärjestelmä siirtää resursseja ylihalvalla globaaliin Pohjoiseen.

Ekologisen velan projektin ongelma oli sama kuin ”projekteissa” aina: hankkeistaminen. Suomi on toisaalta mukavan avokätinen julkisessa rahoituksessa, toisaalta pieni, konsensushenkinen ja virkamiesvaltainen. Tästä syystä anarkistitkin toisinaan hankkeistavat vallankumoushommiaan Ulkoministeriön rahoitettavaksi, ja vastaavasti Ulkoministeriö rahoittaa kaikenlaisia radikaaleja mielellään niin kauan kun nämä hankkeistavat vallankumoushommansa. Toiminnassa on aina jokin kantava idea. Hankkeissa sen sijaan on tavoite, kohdeyleisö, oletetut tiedotusvaikutukset, projektisykli, loppuraportointi ja kirjanpito. Kaikki tietävät, ettei yhteiskunnallisessa toiminnassa pitäisi koskaan hankkeistaa mitään, mutta kaikki hankkeistavat silti lähes kaiken minkä voivat.

Ekologinen velka -hankkeen kohdalla päädyttiin muotoilemaan hanke niin, että tehdään kirja ja esite. Tämä koplautui Uuden Tuulen toiseen hankkeeseen, jossa tehtiin kouluvierailuja ja isomminkin kampanjakiertuetta. Minä sain tehtäväkseni tehdä kirjan ja esitteen. Sain siitä vähän palkkaakin, kuten hankkeistettujen puuhien luonteeseen kuuluu. Koko systeemi linkitettiin toisen hankkeen kautta opettajankoulutukseen: ekologisesta velasta oli tarkoitus tiedottaa tuleville opettajille, että osaisivat käsitellä aihetta sitten joskus omassa opetuksessaan.

Samaan aikaan kun homma hankkeistettiin neutraalin oloiseksi tiedotuskampanjaksi, sisältö liikkui kauempana ekologisesta velasta. Kyse ei ollutkaan enää Pohjoisen ja Etelän välisistä suhteista ja poliittisesta ekologiasta, vaan ylikuluttavan elämän kritiikistä noin yleisemmin.

*****

Asennoiduin työhön hankkeen tavoitteiden logiikalla ja ajattelin kokoavani kriittistä ja informatiivista julkaisua maailmantaloudesta ja ekologiasta. Suuri osa toimitustyöstäni oli kuitenkin käytännössä tasapainottelua aiheen kärjen ja aiheen leviämisen välisessä ristipaineessa. Jyri oli ääritapaus. Hänellä oli vahva idea siitä, mistä hän halusi kirjoittaa – työstä vapautumisesta. Jyrin perusidea oli sympaattista anarkistijuttua – elämän haltuunottoa, kulutuksetonta elämää, työn viheliäisyyden manaamista. Sillä ei vaan ollut ihmeemmin tekemistä globaalin ekologisen velan kanssa. En tiedä mitä opettajaopiskelijat olisivat sanoneet, jos olisivat nähneet Jyrin alkuperäisen tekstin, koska he luultavasti ovat pitäneet editoituakin versiota vähintäänkin kummallisena.

Editointi kesti kauan. Pallottelin Jyrin kanssa tekstiä edestakaisin 3-4 kertaa, yrittäen pelastaa sen jotenkin osaksi kokonaisuutta, tai sellaiseksi että se olisi oikeasti liittynyt aiheeseen.

Teksti oli alun perin todella pitkä, ja poistoehdotukseni koskivat sivujen mittaisia osioita. Jyrin tyyli oli rönsyilevää ja tajunnanvirtaista, elämäntapojen visiointia. Tekstin pääpointti oli, että työstä kieltäytymällä ihmiset voisivat kieltäytyä kapitalistisista suhteista, mikä antaisi mahdollisuuden kohdata toisensa suoraan ja ruumiillisesti. ”Omasta ja toisten kehosta nauttiminen” oli Jyrille keskeinen idea ”kuluttajuuden” vastapainoksi. Kannustin Jyriä esittämään ekologisen velan jotenkin niin, että vaihtoehto olisi oikeudenmukaisuus mieluummin kuin ruumiillisuus. Argumentin olisi syytä vähän avautua. Yritin selittää, että tekstin liittyminen aiheeseen ei ole samaa kuin sensurointi tai reformismi.

Yritykseni editoida juttua selvästi turhauttivat Jyriä. Ongelma Jyrin mielestä oli, että minä en ymmärtänyt. Hän oli selvästi pettynyt minuun ihmisenä: ”Kai tätä on sitten vielä muutettava, kun sinäkään et tajunnut”, loppui eräs sähköpostiviesti (kursivointi on omani). Kerran työntelin lastenvaunuja Joensuun jokirannassa marraskuun tihkusateessa kun Jyri soitti ja halusi keskustella tekstistä. Hän selvästi ajatteli, että lopettaisin valitukseni kun hän vaan vääntäisi minulle asian tarpeeksi paksusta rautalangasta. Puhelu kesti lopulta lähes tunnin. Jyrin visiot muuttuivat vaan lennokkaammiksi puhelun aikana – vai kuvittelinko vain, kun sormeni kohmettuivat?

Lopulta tekstistä syntyi versio, jonka saattoi julkaista. Helppoa se ei ollut. Koko prosessiin meni kauan, ja koko läpyskä viivästyi sen takia. Muiden kirjoittajien kanssa kommunikointi jäi heikoksi. En tainnut koskaan tulla kysyneeksi, mitä Jyri ajatteli lopullisesta versiosta. Uuden Tuulen väki jakoi kyllä materiaalin nopeasti, eli ilmeisesti opettajaopiskelijat olivat todella kiinnostuneita aiheesta. Koko hankkeesta jäi sellainen olo, että paremminkin olisi voinut tehdä – ennen kaikkea toki viitaten itseeni.

*****

Jyrissä tavallaan sympaattista oli se, että häneltä puuttui kokonaan viestinnän taju. Hänelle oli turha yrittää sanoa, että jos selitetään opettajille maailmantalouden epäoikeudenmukaisista rakenteista, on aika älytöntä ja oikeastaan asian kannalta täysin itsetuhoista ruveta selittämään ruumiillisuudesta kapitalistisista suhteista vapautumisena. Jyri teki aivan omaa juttuaan, ja vaikka jostain täysin käsittämättömästä syystä olikin hankkeistamassa tällaista kampanjointia, hän ei kerta kaikkiaan kyennyt ajattelemaan vaikuttamisviestinnän logiikalla.

Tämä on vilpittömästi virkistävää nyky-yhteiskunnassa, jossa erilaisia ”näin viestit oikein” -kampanjakonsultteja tunkee ovista ja ikkunoista. On aivan liian vähän ihmisiä, jotka elävät tämän härdellin keskellä täysin omaehtoisesti. Sellaisia ihmisiä jää ikävä muutenkin kuin ystävänä, ja vaikka sellaista olisikin sanonut saatanan hipiksi sen tuhat kertaa, niin sen saatanan hipin aina on kuitenkin sanonut suu hymyssä ja syvällä lämmöllä.

Teksti on julkaistu osana teosta Jyri Jaakkola – pieniä vallankumouksia, toimittaneet Toni Haapanen, Anastasia Lapintie ja Johan Ehrstedt (Sammakko 2015). Teoksessa on edesmenneen Jyri Jaakkolan tekstien lisäksi pieniä, Jyriin ja hänen teksteihinsä liittyviä muistelmia joista tämä on omani.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s